Odotan mantereen puoleisessa rannassa, käyn kahvilassa ennen lossin tuloa. Kurkkaan puomin yli ja huomaan lossin olevan tulossa, nousen pois autosta ja alan tehdä tuttua rituaaliani, minkä tein jo runomatineaan valmistautuessa. Olen menossa esiintymään kirkkoonsoututapahtuman messuun, siis jumalanpalvelukseen! Kiipeän ohjaamoon, sieltä katselen merimaisemaa, jota olen joka lossireissulla katsonut enkä ole siihen vielä kyllästynyt. Olen iloinen ja tyytyväinen, tietysti toivoisin kaiken menevän hyvin. On ensimmäinen kerta, kun tapaan Pertin, en ollut tavannut häntä aiemmin. On niin iloinen mieli, kun pääsen laulamaan!

1179162.jpg Kesällä on mukava istua kahvilassa (on mantereen puoleisessa rannassa) lossia odottamassa. Mulle hyvinkin tuttu paikka, kyllä tohon tulee poikettua, varsinkin, jos joutuu pidemmän aikaa odottelemaan lossia.

www.halikko.com